Tuoko vuosi 2020 muutoksen asuntomarkkinoille?

Loppuvuosi on yleensä asuntokaupan hiljaisinta aikaa. Tätä hiljaisuutta ei vuonna 2019 kovinkaan useassa kaupungissa nähty, vaan yksityisesittelyt jatkuivat jopa tiuhempaan tahtiin kuin yleensä normaalina arkena.

Loppuvuodesta 2019 asunnonomistajat tekivät rohkeina päätöksen laittaa asuntonsa myyntiin vaikka joulu kolkutti jo ovella. Yleisesti omakotitalojen parasta sesonkiaikaa myynnillisesti ovat olleet kevät ja kesä, silti viime joulukuussa ennätysmäärä omakotitaloja sai uudet omistajat. Tämä on mahtava ja odotettu muutos monille omakotitaloasujille, jotka monesti joutuvat odottamaan parempaa myyntiaikaa kevääseen.

Tähän muutokseen on varmasti vaikuttanut moni asia. Tänä päivänä myyjille on tarjolla valtavan paljon myyntiä edesauttavia lisäpalveluita. Nykyään laadukkaat ammattivalokuvaajien ottamat kuvat otetaan käytännössä jokaisesta kohteestamme. Kuvat ovat laadultaan jo niin hyviä, että kotisohvalta on helppo tutustua erilaisiin kohteisiin.

Ammattivalokuvauksen lisäksi on mahdollisuus valita mm. 3D-kuvaus. 3D-kuvauksen ansiosta voit siirtyä asunnossa eri huoneisiin, tarkastella materiaaleja, pohjaratkaisua, melkein kuin olisit paikan päällä katsomassa esittelyssä.

Esimerkiksi kun kyse on tyhjästä tai remonttia kaipaavasta asunnosta, ostajan on joskus hyvin vaikea kuvitella, miltä asunto valmiina näyttää. Tällöin huoneiston kalustamisella, kevytstailauksella tai virtuaalistailauksella voi olla suuri merkitys asunnon myynnissä.

Stailauksen suurimpana etuna on se, että ostajalla on mahdollisuus nähdä asunto mahdollisimman potentiaalisesti, mutta myös esim. asunnon mittasuhteet: mahtuuko perheelle tarpeeksi suuri ruokapöytä asuntoon, entä sopiiko sohva oikealle paikalle, jne.

Nämä palvelut ovat monille vielä outoja käsitteitä, mutta ovat nyt jo viimeisen 10 vuoden aikana mullistaneet ja valloittaneet huomaamattomasti markkinoita sekä edesauttaneet asunnonvaihtoa. Teknologia kehittyy jatkuvasti ja jännityksellä odotan mitä uudistuksia uusi vuosikymmen tuo tullessaan alallemme.

Toisaalta tulee muistaa, ettei mikään kamera pysty koskaan ottamaan niin aitoja kuvia, ettei asuntoesittelyssä kannattaisi käydä paikan päällä, eikä mikään teknologia pysty ikinä korvaamaan sitä tunnetta kun astut ensimmäistä kertaa asuntoon ja huomaat että olet kotona.

Ihanaa asumisen uutta vuosikymmentä kaikille!