Asuntomarkkinat ovat taas nousussa

Viime syksystä alkaen asuntokaupan hiljeneminen kiihtyi loppuvuotta kohti. Välittäjät yleisesti raportoivat, että joulukuu ja tammikuu olivat monien välittäjien kokemuksien mukaan hiljaisimmat kuukaudet heidän työuriensa aikana. Tammikuun lopulla sen sijaan tapahtui muutos. Ostoaikeissa olevat ihmiset palasivat asuntonäytöille ja helmikuu on ollut jopa kiireistä aikaa asuntoesittelyissä.

Meillä lähes jokaisella on koti ja aika ajoin elämäntilanteet muuttuvat, jolloin asunnon vaihdolle tulee tarve. Syitä asunnon vaihdolle voi olla monia: perhe kasvaa, työpaikka vaihtuu toiselle paikkakunnalle, ikääntyvät haluavat muuttaa omakotitalosta kerrostaloon, jne. Muuttoja on luvassa siis tulevaisuudessakin.

ASUNTOKAUPAN HILJENEMINEN

Syitä ostajien jähmettymiseen loppuvuonna oli monia. Suurimpia syitä olivat korkojen nousu ja paljon puhuttu energiakriisi.

Korot olivat vuosikymmenen nollan tuntumassa, jopa miinus merkillä alkavina. Se ei ole normaalitilanne. 1990-luvulla jotkut maksoivat jopa lähes 20 prosentin korkoa. Sekään ei ole normaalitilanne. Nyt asuntolainan korot pyörivät 3-4 prosentin luokassa. Se on pitkällä aikavälillä normaali korko. Siihen tottuminen nollakorkojen jälkeen vie meiltä hetken.

Syksyn mittaan varauduttiin kylmään talveen. Pelättiin, että energiaa joudutaan säännöstelemään ja että energian hinnat nousevat taivaisiin. Loppuvuonna nähtiinkin sähkön pörssihinnoissa uskomattoman kovia hintoja, mutta pahimmat pelot eivät toteutuneet ja nyt energian hinnat ovat olleet jo maltillisia. Tulevina vuosina sähkön hinnan oletetaan putoavan pysyvästi nykyhinnoista edullisimmalle tasolle.

ASUNTOMARKKINOIDEN PALAUTUMINEN

Asuntokaupan aktiivisuus on siis palautunut takaisin. Ostajat ja myyjät ovat palanneet yhteydenpitoon kiinteistönvälittäjien kanssa. Kaikki kuitenkin jännittävät sitä, että mihin suuntaan asuntojen hinnat tulevaisuudessa kehittyvät. Luultavasti kenelläkään ei ole siihen varmaa vastausta. Hinnat joko pysyvät paikallaan, tai sitten nousevat tai laskevat. Varmaa on kuitenkin se, että meillä kaikilla on tarve kodille jatkossakin ja kotien tarpeet vaihtelevat elämän tilanteiden muutosten myötä.Kodin tarkoitus on olla koti, ei sijoitusinstrumentti. Kodin reaaliarvo on koti, eikä sitä tarvitse mitata euroissa tai markkinahintaa päivittää kvartaaleittain.

Kevät terveisin,
Toni Myyry
Myyntipäällikkö YKV, LKV, LVV, JET, KiAT, Kaupanvahvistaja
Aninkaisten kiinteistövälitys Oy