Miten läpäistä LKV-koe?

Laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV ja vuokrahuoneiston välittäjä LVV -nimikkeitä voivat käyttää ainoastaan LKV-kokeen suorittaneet henkilöt. Viimeksi koe oli 23. marraskuuta ja seuraava koe järjestetään keväällä 25. huhtikuuta. Aninkainen Akatemian suorittaneet ja vuosi sitten keväällä LKV-kokeen läpäisseet Sanni Nyman ja Meeri Vihersaari jakavat vinkkinsä kokeessa menestymiseen.

Oletko menossa LKV- kokeeseen? Sitten olet varmasti kuullut kauhutarinoita siitä, miten kukaan ei läpäise koetta ensimmäisellä kerralla tai siitä, kuinka osa menee kokeeseen jo kuudetta kertaa yrittämään. Me läpäisimme kuitenkin tämän haastavan kokeen ensimmäisellä kerralla ja ajattelimmekin jakaa kanssanne muutaman vinkin, millä tekin onnistutte.

LKV-kokeen läpi pääsyn edellytyksenä ei ole pelkästään alan kokemus, vaan suuressa roolissa on itse kokeeseen valmistautuminen. Moni kyseiseen kokeeseen osallistuva henkilö on monta vuotta alalla työskennellyt ja varmasti työssään hyvä, mutta usein kokenutkaan konkari ei koetta läpäise lukematta.

Meillä oli pohjana Aninkainen Akatemian koulutus, joka valmensi meitä tiiviisti noin puolen vuoden ajan tehden meistä huippuvälittäjiä. Kuitenkin suurin LKV-kokeeseen valmistautuminen, lukutyö sekä harjoittelu, tehtiin itsenäisesti.

Suuressa roolissa kokeeseen valmistautumisessa on tarvittavan koemateriaalin hankkiminen. Itse koetilaisuuteen saa ottaa lakikirjan, eli tämä on se kirjoista tärkein. Ajan tasalla oleva ja samana vuonna julkaistu kiinteistölainsäädäntö. Kiinteistönvälittäjän käsikirja on myös hyvä hankkia. Sen lisäksi tarvitset alleviivaus kynän, pieniä post it- lappuja, mihin pystyy kirjoittaman, myös laskin on hyvä olla. Hyvän välitystavan- ohjeen löydät kauppakamarin sivuilta. ( https://kvkl.fi/ )

Valmistaudu hyvin

Älä lähde vain yrittämään kokeen suorittamista. Mikäli menet kokeeseen asenteella ”minä nyt ajattelin koittaa”, niin todennäköisesti tuloksesi ei ole kauhean hyvä. Kun valmistaudut kokeeseen hyvin, luet ja opiskelet, sen jälkeen menet hyvällä itsetunnolla kokeeseen, niin olet jo puoli matkassa voittoa. Myös asenne ratkaisee!

Koetta on vain viisi tuntia aikaa suorittaa. Se voi tuntua pitkältä ajalta, mutta useammin kuin kerran kuulee, että aika loppui kesken. On siis hyvin tärkeää, että aivosi ovat virkeänä ja kynä valmiina kirjoittamaan. Hirveästi ei ole aikaa jäädä selaamaan lakikirjaa.

Sanni Nyman, Laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, ATA
Sanni Nyman | Aninkainen Lahti

Tunne lakikirjasi

On iso etu, jos olet laputtanut itse oman lakikirjasi sillä tyylillä mikä auttaa sinua parhaiten löytämään oikeat lakipykälät kirjasta. Mikäli käytät jonkun toisen valmiiksi laputtamaa kirjaa, on sinun tutustuttava lappujen järjestykseen, laputustapaan ja kirjan sisältöön huolellisesti joka tapauksessa. Tämän kirjan oikeaoppinen käyttäminen on kaiken a ja o. Kun osaat lukea/käyttää lakikirjaa oikein, olet jo todennäköisesti tienannut monta pistettä.

Lakikirjan käyttäminen vaatii harjoittelua. Paras tapa sen harjoitteluun on käydä vanhoja LKV-kokeita läpi ja etsiä itse vastauksia lakikirjasta. Myös tärkeiden tekstien alleviivaus kirjasta auttaa itse koetilaisuutta ajatellen. Monissa kokeissa pyörii samat pääteemat ja harjoitellessa huomaatkin nopeasti mitkä lait ovat suuressa roolissa ja toistuvat useissa kokeissa. Suosittelen laputtamaan ainakin nämä kohdat.

Lakikirjan laputtamiseen löydät vinkkejä esimerkiksi tältä videolta https://vimeo.com/170749280

Opettele Hyvä välitystapa-ohje ulkoa

Kyllä, ulkoa.

Ei riitä, että suunnilleen tiedät mitä se noin 50 sivuinen ohje sisältää tai että olet sen pari kertaa lukaissut läpi. On erittäin tärkeää kokeen läpäisyn kannalta osata kyseinen teos ulkoa sekä ymmärtää asia mitä hyvässä välitystavassa kerrotaan.

Monissa nykyaikaisissa puhelimissa on ”sanelu” ominaisuus, joka mahdollistaa sen, että voit laittaa puhelimesi lukemaan hyvän välitystavan ohjeistusta ja vain kuunnella tekstiä. Tällä tavalla oppii nopeasti ja se on hyvää vastapainoa vain pelkälle lukemiselle. Hyvä vinkki on myös hyvän välitystavan äänittäminen omaan puhelimeen ja kuunnella omaa ääntä orjallisesti automatkoilla tai lenkkipoluilla. Monessa LKV kokeen kysymyksessä voi viitata hyvään välitystapaan ja usein sieltä löytyykin suoria vastauksia kokeen kysymyksiin.

Tutustu Kiinteistönvälittäjän käsikirjaan

Suuressa roolissa on kiinteistönvälittäjän käsikirja. Varsinkin jos ei alalta ole monen vuoden työkokemusta niin tämä kirja selventää paljon vaikeammin ymmärrettäviä asioita! Tästä kirjasta löytyy paljon viittauksia lakikirjaan ja se antaa hyvää harjoitusta lakikirjan käyttämiseen.

Viides vinkkimme: Harjoittele tekemällä vanhoja LKV kokeita.

Vanhoja kokeita kannattaa käydä läpi. yrittää vastata kysymyksiin ja tarkistaa paljonko mahdollisesti olisit saanut tehtävästä pisteitä. Kannattaa myös koittaa tehdä ainakin yksi koe kokonaan ja katsoa kuinka aika riittää. Tämä helpottaa itse kokeessa ajan käyttöä. Kannattaa myös hioa omaa vastaustekniikkaa, ettei jää pisteet saamatta epävarmojen lauseiden takia.

Ohjeita oikeaan luku- ja vastaustekniikkaan löydät esimerkiksi kauppakamarin sivuilta.

Aiemmat kokeet ja arvosteluperusteet löydät myöskin kauppakamarin sivuilta.

Meeri Vihersaari, Laillistettu kiinteistönvälittäjä LKV, LVV, ATA
Meeri Vihersaari | Aninkainen Turku Portsa

Koetilaisuus

Tietenkin tärkein asia on itse koetilaisuus. Sinne on hyvä ottaa tarvittava/sallittu materiaali mukaan. Lakikirja, laskin, kirjoitusvälineet ja eväät. Nopeasti syötävät eväät ovat plussaa, koska koeaika todellakin on rajallinen.

Itse kokeessa kannattaa keskittyä siihen, mitä kysytään ja mihin lakiin on syytä viitata. Mieluiten viitataan niin moneen lakiin ja pykälään kuin on mahdollista. Jos tarvittavaa lakipykälää ei löydy, on todennäköisesti kysymys hyvästä välitystavasta. Hyvään välitystapaan on syytä viitata muutenkin niin paljon kuin vain mahdollista ja tässä kohtaa korostuu se, että osaa kyseisen ohjeistuksen ulkoa.

Kun vihdoin tulee hetki, että saa koepaperin kääntää, niin ensimmäisenä kannattaa lukea koe kertaalleen läpi ja merkata itselle helpommilta tuntuvat tehtävät. Sen jälkeen aloittaa vastaaminen helpoimmasta tehtävästä. Näin saa kerättyä itselle mahdolliset helpot pisteet, eikä tule käytettyä koko aikaa haastavimman tehtävän parissa.

Ei muuta kun tsemppiä opiskeluun!
Aikaa ja keskittymistä se vaatii, mutta se on ehdottomasti kaiken vaivan arvoista.

Ja vielä lopuksi: Onnea koetilaisuuteen!
Vaikka ettehän te onnea tarvitse, koska opiskelette ahkerasti ja olette huippuja!

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä