#luukustalukaali

Stailaus – kannattaako panostus?

Stailaus voidaan tehdä monin eri tavoin. Kevyellä somistestailauksella saadaan kuviin kiinnostavia ja houkuttelevia elementtejä. Kalustestailauksilla taas saadaan luotua kodinomaista tunnelmaa ja tuotua oikeat mittasuhteet ostajille paremmin esille ja toki ne kodin parhaat puolet myös. Näin ostajan ei tarvitse käyttää niin paljon mielikuvitusta. Pahimmassa tapauksessa ostajat eivät pysty kuvittelemaan asunnon potentiaalia ja mittasuhteita tyhjänä, vaan jättävät tarjouksen tästä syystä kokonaan tekemättä.

Harvinaisempi, asuntojen kokonaisvaltainen uudistus värimaailmoineen oli paikallaan näissä asuntomyyjämme Tiinan kohteissa.

Olen intohimoinen sisustaja ja työni asuntomyyjänä Aninkaisilla on mahdollistanut rakkaan harrastuksen ja työn yhdistämisen.

Vastikään sain työn alle kaksi kerrostaloasuntoa. Asunnot olivat vanhan vuokrakiinteistön asuntoja ja kunto oli karkeasti sanottuna karmea. Vuoden 1971 peruskuntoiset kaksiot, joista kukaan ei ollut välittänyt ripaustakaan vuosien saatossa. Lattiana koreili muovinen, liasta pinttynyt lattiamatto ja seinät olivat yltä päältä täynnä reikiä, likaa ja epämääräisiä Tee-se-itse -maalausvirityksiä. Ensimmäinen ajatukseni oli, ettei ole muuten ihan helposti myytävä kohde. Tämän oli huomannut myös kilpaileva kiinteistönvälittäjä, joka oli kovasti yrittänyt myydä asuntoja tällaisenaan. Vaikka kuinka kauniisti asuntoa stailaisi rekvisiitalla, asunto ei liikkuisi nopeasti markkinoilla – piti keksiä jotain ihan muuta.

Ehdotin asiakkaalleni pintaremonttia. Asiakas ei ollut varma kannattavuudesta, mutta sain kun sainkin hänet vakuutettua. Asiakas itse asui toisella paikkakunnalla, joten tarjouduin ottamaan remontista vetovastuun. Uskoin vahvasti omaan intuitiooni ja näin selkeästi mitä asunnoille tulisi tehdä. Istuimme alas, teimme sopimuksen, sovimme budjetin ja ei muuta kun hommiin. Tällaista palvelua kutsutaan kokonaisvaltaisena stailauksena ja on otettava huomioon ettei monenkaan välittäjän osaamisalue ulotu vastaavaan.

Ensimmäinen vaihe oli kilpailuttaa remonttifirmat ja kartoittaa asuntojen kunto ammatti-ihmisen kanssa. Kävimme muutamien yritysten kanssa katsomassa asuntoja ja listasimme tarkasti mitkä ovat oleellisia asioita, joita asunnoissa tulisi kunnostaa. Budjetti oli äärimmäisen tiukka mutta vihdoin löysimme sopivan remonttifirman, joka teki työn osuudestaan hyvän tarjouksen ja pääsimme sopimukseen. On äärimmäisen tärkeää käyttää vain ammattitaitoisia remontoitsijoita, jolloin vältytään ikäviltä ja yllättäviltä vahingoilta. Sähkötöistä vastasi sähkömies ja kokonaisvaltaisesta remontista ilmoitimme ennakkoon isännöitsijälle.

Suunnittelimme remonttifirman kanssa aikataulun ja työvaiheet; Aikatauluksi sovittiin kymmenen arkipäivää. Tässä ajassa asuntojen tulisi olla valmiina myyntiin.

Ensimmäinen askel oli tietenkin tapettien ja listojen irrottaminen, sekä muut tarvittavat purkutyöt.

Tällä välin, kun remonttifirma ahersi asunnoilla, minä vietin aikaa paikallisen yrityksen maaliosastolla. Valitsin molempiin asuntoihin oman teemansa, jotka myös suunnittelin etukäteen. Toisesta asunnosta päätin tehdä tummanpuhuvan ja rouhean, aavistuksen maskuliinisen, kun taas toisesta pehmeän, karkkimaisen ja puolestaan aavistuksen feminiinisen. Seinäpinnoiksi valitsin maalin, ja lattiaan laitettaisiin laminaattia. Päivänselvää oli, ettei tavallista ja turvallista Maalarin valkoista tulisi ainoallekaan seinälle, sillä halusin rohkeasti käyttää omaa luovuuttani.

Oli myös otettava huomioon, että mikäli kaikkia ovenkarmeja yms ei vaihdeta uusiin, on tällöin hyvä käyttää murrettuja sävyjä ympärillä, ettei kontrasti vanhaan pintaan ole liian suuri.

Keittiön kaapistot repsottivat ilmastointiteipin ja muutamien ruuvien varassa, mutta olivat siltikin korjattavissa sekä yleisilmeeltään ehjät. Kaapit putsattiin, sekä maalattiin kaapistoille soveltuvalla maalilla. Myös vetimet vaihdettiin. Mietin pääni puhki mistä löytäisin budjetillemme sopivat vetimet, sillä kaupan tarjonta oli aivan liian kallis. Ei ollut puhettakaan, että voisimme investoida vetimiin 5-10 euroa/kpl. Mietittyäni hetken asiaa, kurvasin paikalliseen kierrätyskeskukseen. Juttelin aikani tutun myymälästä vastaavan henkilön kanssa ja kappas, löysimme kuin löysimmekin heidän verstaaltaan juuri oikea määrä käytettyjä, erittäin siistejä vetimiä. Käytin vetimet astianpesukoneessa puhdistuksessa ja voilá – vetimet olivat kuin uudet.

Liesi ja jääkaappi olivat tältä vuosituhannelta ja toimivat edelleen mainiosti, tosin perusteellinen pesu oli paikallaan. Seinät maalattiin molemmissa keittiöissä klassisen harmaalla, joka on käytännöllinen valinta etenkin tällaisissa pienissä keittokomeroissa, jossa tilaa on vähemmän. Maalipinta on helppo pitää puhtaana ja sävyvalinta antaa anteeksi, mikäli kokkailessa roiskahtaa. Valaistus oli myös epäkäytännöllinen ja halusimme tuoda keittiöön lisävaloa käyttämällä led -valonauhaa.

Toisen asunnon kylpyhuone oli varsinainen missio. Etenkin iäkkäämmissä kylpyhuoneissa tulisi mitata kosteus, ettei rakenteisiin ole päässyt ajan myötä kosteutta. Kosteusmittauksen suoritti paikallinen pienyrittäjä ja tästä teetettiin raportit tulevalle uudelle omistajalle, sekä isännöitsijälle. Pinttynyt kylpyamme sekä seinällä parin ruuvin varassa roikkunut rikkinäinen peilikaappi saivat lähtöpassit kaatopaikalle.

Lattiassa oli vanha beigeen taittava muovimatto. Tutkittuani hetken asiaa, lattiaa ei ollut mahdollista pinnoittaa millään, mikä olisi pitkäaikainen vaihtoehto, joten sen annettiin jäädä. Esteettisesti lattia ei hivellyt silmää, mutta tärkeä sääntö on Mitä ei voi piilottaa, on sitä hyvä korostaa. Valitsimme seinään tehosteeksi betonijäljitelmän ja katto maalattiin saman sävyn harmaalla. Näin saimme aikaan kauniin kokonaisuuden. Katon maali oli tarkoitettu juurikin kosteisiin tiloihin ja lupaa pitkää käyttöikää. Vaihdoimme molempiin asuntoihin myös uudet wc-paperitelineet, saippuapidikkeet ja valaisimet, jotka löysin paikallisen konkurssipesän ostajalta edulliseen hintaan. Valaisimet toimivat liiketunnistimilla ja ovat korkealuokkaiset led -valaisimet. Myös uudet peilikaapit löytyivät ilmaiseksi paikallisesta Facebook -ryhmästä.

Aikataulu oli äärimmäisen tiukka mutta selvisimme ja pysyimme siinä. Vielä samana aamuna, kun sähkömies ahersi valaistuksen parissa, minä kalustin asuntoja jo myyntikuvausta varten. Nyt asunnot ovat myynnissä ja pintarempattuna valmiina ensiasunnon ostajalle tai vaikkapa sijoittajalle vuokrattavaksi eteenpäin.

Rakastan kierrätystä itse, ja olen oppinut, että myös käytettynä voi tehdä mielettömiä löytöjä pikkurahalla. Vaikka suurin intohimoni on asuntojen myyminen, asuu sisällä sisimmissäni myös pieni taiteilija. Haluan tarjota asiakkailleni kaiken osaamisalueeni ja ammattitaitoni. Rohkaisen jokaista kysymään apua perusteellisissa asunnon stailauksissa, ja tiedustelemaan välitystoimiston välittäjiltä apua tai suosituksia ammattilaisista. Pienillä asioilla ja vähälläkin rahalla saa paljon aikaiseksi, kun sen tekee harkiten ja suunnittelee tarkoin. Tämä vaikuttaa asunnon myyntiin positiivisesti tuomalla lisää arvoa ja nopeuttaa ennen kaikkea myyntiaikaa, sillä jokainen tietää, että kauniit kodit myyvät.

Tiina Rundelin, Asuntomyyjä

044 236 4440 | [email protected]