Aninkainen huolehtii turvallisuudestasi myös koronatilanteessa

Me Aninkaisilla olemme ottaneet vallitsevan koronatilaneen huomioon kaikessa toiminnassamme ja pyrimme omalta osaltamme hidastamaan viruksen leviämistä. Haluamme taata asiakkaidemme sekä koko henkilöstömme turvallisuuden ja toimimme viranomaisten ohjeistuksien mukaan sekä seuraamme aktiivisesti tilannetta.

Vaikka pystymme hyödyntämään toiminnassamme alan sähköisiä työkaluja (mm. sähköiset tarjoukset, digitaaliset asuntokaupat), niin haluamme silti toimia vastuullisesti sekä turvallisesti, niin myyjän, kuin ostajankin kannalta. Meidän tehtävämme on turvata kaikkien osapuolten asuntokaupat ja siksi järjestämmekin entistä joustavammin yksityiset esittelyt kaikkiin kohteisiimme. Kun löydät mieleisen asunnon, soita suoraan kohteen välittäjälle ja sovi oma yksityinen esittelysi. Saat rauhassa tutustua kohteeseen sekä keskustella välittäjän kanssa mieltä askarruttavista asioista.

Esimerkiksi asunnon ostajana sinulla on oikeuksia sekä velvollisuuksia asuntokaupassa myös näin digitaalisena aikana, joihin lukeutuu mm. asunnon tai kiinteistön tarkastaminen huolellisesti ennen kaupantekoa. Lisäksi on hyvä tutustua kaikkiin sinulle annettuihin dokumentteihin ja ottaa yhteys välittäjään, mikäli dokumenteissa on jotain mikä ihmetyttää.

Mitä kannattaa ottaa huomioon esittelyyn tullessa?

  • Lähes jokaisessa kohteessamme on mahdollisuus käsien pesuun.
  • Esittelyyn tullessa on hyvä varustautua kertakäyttökäsinein! Suurimmalla osalla välittäjistämme on kertakäyttökäsineitä sekä käsidesiä esittelyssä.
  • Tulethan paikalle vain terveenä!
  • Älä epäröi perua esittelyä tai arviokäyntiä, mikäli sinulla ilmaantuu minkäänlaisia oireita.

Ota yhteyttä

  • Ota yhteyttä

    Valitse mistä palveluista haluaisit kuulla lisää niin otamme sinuun yhteyttä

  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.