Liiketila 2 643,00 m2 / 4 280,00 m2 Tarjouskauppa

Liikekerrostalo
Ei tarjouksia
Myyntihinta:
150 000,00 €

Myydään tarjousten perusteella kiinteistöosakeyhtiön koko osakekanta. Kiinteistö sijaitsee Kotkan kaupungin Helilän (Karhula) kaupunginosassa aivan E 18 – tien varrella; liittymät aivan vieressä.

Karhula on Kotkan kaupungin pohjoinen keskus. Kaupunkimaisesti rakentunut Karhula ja sen pohjoinen osa Helilä toimivat lähipalveluiden ja kaupan keskuksena noin 20 000 kotkalaiselle.

Karhulan sydän on tori, joka kahdesti viikossa täyttyy myyjistä sekä paikkakuntalaisista ostoksille tai vain tuttuja tapaamaan ja tietysti kahville ja possolle. Karhulan eteläisimmässä osassa, Kymijoen suulla sijaitsee merkittävä työpaikka-alue – yksi maamme merkittävimmistä monialaisista teollisuuskeskittymistä. Teollisuusaluetta ympäröivät tehtaankartano sekä eri-ikäiset rakennuskulttuurikannalta erittäin arvokkaat asuinalueet. (Lähde: Kotkan kaupunki).

Vuonna 1976 valmistunut liikerakennus sijaitsee omalla tontilla. Katutasossa on toiminut alunperin mm. pankki. Kerrokset 2-3 ovat toimistokäytössä . Toisessa kerroksessa on edelleen pankin ajoilta teollisuuskeittiö ruokailutiloineen ja henkilökunnan sosiaalitiloineen. Kellarissa sijaitsee autohalli (24 paikkaa) , väestönsuoja, saunaosasto uima-altaineen, pankin arkistot, varastot ja teknisiä tiloja. Katutason liiketilat ovat osin vuokrattu.

Kiinnostuitko?

Ota rohkeasti yhteyttä!

Aninkainen Kotka|Kotkan Kiinteistökeskus Oy

Oheisella lomakkella voit pyytää suoraan kohteen myyjältä lisätietoa kohteesta tai varata ajan yksityisesittelyyn.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kohteen perustiedot

Osoite:
Karjalantie 2-4, 48600, Kotka
Tyyppi:
Liiketila
Huoneistoselitelmä:
Liikekerrostalo
Asuinpinta-ala:
2 643,00 m2
Kokonaispinta-ala:
4 280,00 m2
Kerros:
3
Onko kohteessa hissi:
Kyllä
Rakennusvuosi:
1976
Kuvaus vapautumisesta:
Heti vapaa, katutason liiketilat on osin vuokrattu

Hinta ja kustannukset

Velaton hinta:
0,00 €
Myyntihinta:
150 000,00 €

Asunnon tilat ja materiaalit

Kohteen lisätiedot

Onko kohteessa parveke:
Ei

Taloyhtiö

Taloyhtiön nimi:
Kiinteistö Oy Kotkan Kiepautus
Energialuokka:
Ei lain edellyttämää energiatodistusta
Tontin pinta-ala:
1 680,00 m2
Tontin tyyppi:
Oma
Katon tyyppi:
Tasakatto

Kiinteistön tiedot

Talotyyppi:
Liiketila
Rakennusmateriaalit:
Betoni/tiili
Osoite:
Karjalantie 2-4, 48600, Kotka
Kaupunginosa:
Helilä
Huoneistoselitelmä:
Liikekerrostalo
Kokonaispinta-ala:
4 280,00 m2
Lämmitysjärjestelmä:
Ilma-, vesilämpö
Katon tyyppi:
Tasakatto
Energiatehokkuusluokka:
Ei lain edellyttämää energiatodistusta

Tontti

Tontin pinta-ala:
1 680,00 m2
Tontin omistus:
Oma
Kaavoitus:
Kotkan kaupunki/kaavoitus

Varustus