Tontti 10 180,00 m2 Tarjouskauppa

Ei tarjouksia
Myyntihinta:
0,00 €

Reilun hehtaarin tontti Turun Kakskerrasta!

Tontti sijaitsee Harjattulan Golf-kentän vieressä. Määräalalla on jyrkkää rinnettä ja kalliota. Maaperätutkimusta ei ole tehty. Tontilla on rantaoikeus läheiseen Kakskerranjärveen.

Alueelle on hyväksytty Satava-Kakskerran osayleiskaava, jossa rakennuspaikkaa koskee merkintä M-1 maa- ja metsätalousvaltainen alue.
Olemassa oleva asutuskeskittymä tai sellaiseksi soveltuva alue. Alue on tarkoitettu maaseutumaiseen ja kylämäiseen asumiseen sekä sen tarvitsemille palvelu- ja työtiloille.

Vesiosuuskunta tontin lähettyvillä. Vesi-ja viemäröinti onnistuu tontille hyvin.
Tulee rakentaa jäteveden pienpuhdistamo sekä talousvesikaivo, jollei tahdo kunnan verkkoon liittyä.
Rakennusluvan edellytyksinä on, että jätevesien käsittelyssä tulee huomioida muodostuvan jäteveden määrä sekä ennakoida mahdollisuuksien mukaan tulevia muutoksia (elinkaariajattelua).

Luonnontilaisen havumetsän puita tulee säästää/suojata rakentamisen aikana mahdollisuuksien mukaan.
Maalämpökaivojen porauslietteet tulee käsitellä asianmukaisesti. Maalämpöjärjestelmissä saa käyttää vain sellaisia lämmönsiirtoaineita, joista ei aiheudu pohjaveden tai maaperän pilaantumisen vaaraa.

ONKO TÄMÄ SINUN, TULE TUTUSTUMAAN JA IHASTU!
Ota siis pikimmiten yhteyttä joko puhelimitse tai sähköpostilla.

Onko oma asuntosi vielä myymättä? Ota yhteyttä ja sovi kanssani maksuton arviokäynti, olen mielelläni käytettävissäsi.
Tehdään unelmistasi uusi kotiosoitteesi.

LISÄTIEDOT JA ESITTELYT
Teemu Tsernov
KiAT, ATA
040 840 44 14
[email protected]
Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy
Ratapihankatu 53 C, 20100 Turku

Kiinnostuitko?

Ota rohkeasti yhteyttä!

Aninkainen Turku | Aninkaisten Kiinteistövälitys Oy

Oheisella lomakkella voit pyytää suoraan kohteen myyjältä lisätietoa kohteesta tai varata ajan yksityisesittelyyn.
  • Kenttä on validointitarkoituksiin ja tulee jättää koskemattomaksi.

Kohteen perustiedot

Tyyppi:
Tontti
Kunta / kaupunki:
Turku, Kakskerta
Osoite:
Vapparintie, 20960, Turku
Vapautumisen lisätiedot:
Heti vapaa.

Rakennukset

Asuinpinta-ala:
10 180,00 m2
Energialuokka:
Ei lain edellyttämää energiatodistusta.

Kiinteistö

Kiinteistötunnus:
853-407-1-529
Tontin pinta-ala:
10 180,00 m2
Tontin omistus:
Oma
Tilan nimi:
Mikonmäki
Kunta / kaupunki:
Turku
Kylä / kaupunginosa:
Kakskerta
Kunnallistekniikka:
Vesiosuuskunnan tekniikka lähellä, mahdollisuus vesiliittymään ja viemäriliittymään.
Kaavoitustilanne:
Suunnittelutarvealue
Lisätietoja kaavoituksesta:
Rakentaminen edellyttää suunnittelutarveratkaisua MRL 137 §:n mukaisesti. Hakemusten käsittelyssä huomioidaan alueen kaavoitustilanne ja asia ratkaistaan aina vasta hakemuksesta. Alueella tehdään kiinteistökaupat usein ehdollisina. Tila 853-407-1-529 on merkitty hyväksytyssä Satava-Kakskerran osayleiskaavassa (ei lainvoimainen eikä voimassa) maa- ja metsätalousvaltaiseksi alueeksi.
Lisätiedot kiinteistöstä:
1) Yhteinen vesialue 853-407-876-2 YHTEINEN VESIALUE. 2) Yhteinen vesialue 853-876-5-0 YHTEINEN VESIALUE.

Asuinalue

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:
0,00 €
Muut ostajan maksut:
Varainsiirtovero 4%, kaupanvahvistajan maksut 120€/kerta. Kiinteistövero, lainhuuto, lohkoamiskustannukset.