Omakotitalo 245,00 m2

Kiinteistökokonaisuus
Velaton myyntihinta:
948 000 €
Myyntihinta:
948 000,00 €

Upea merenrantapaikka idyllisessä Kaarinan Kuusistossa!

Nyt myyntiin upealla paikalla meren rannalla Kuusiston kirkon vieressä kiinteistökokonaisuus esimerkiksi kolmelle perheelle. Loistava mahdollisuus myös perhekunnalle tai yrittäjälle!

Käytännössä myydään asunto-osakeyhtiömuotoisen kiinteistön koko osakekanta velattomana.

Kiinteistö koostuu kahdesta erillisestä tilasta, joista ylempi ulottuu Kuusiston Kirkkotielle saakka ja alempi rajoittuu mereen. Kiinteistön pinta-ala on noin hehtaarin suuruinen.

Kaarinan keskustan monipuoliset palvelut ovat vain lyhyen ajomatkan päässä ja Turun keskustaan ajat alle puolessa tunnissa. Erinomaiset liikenneyhteydet myös Helsingin suuntaan.

Aurinkoisella rinnealueella sijaitsee tällä hetkellä kaksi asuinrakennusta, ns. ylä- ja alatalo.

Ylempänä sijaitsee vuonna 2012 rakennettu omakotitalo, joka yhdistyy 1900-luvun siipeen. Talossa on asuinpinta-alaa noin 120 m² ja terassitilaa noin 75 m².

Etelän ilmansuuntaan avautuvassa rinteessä rannan tuntumassa sijaitsee ns. alatalo, joka on alun perin vuonna 1938 rakennettu hirsitalo. Rakennus on aiemmin toiminut loma-asuntona, mutta jolle on nyt rakennuslupa ympärivuorokautiseen asumiseen. Asuinpinta-alaa alatalossa on noin 96 m². Talon läheisyydessä sijaitsee lisäksi saunarakennus n. 29 m² aivan meren rannalla.

Lämmitysjärjestelmänä on edullinen meri- ja maalämpö yhdistettynä aurinkoenergiaan, joten asuinkustannukset ovat pienet.

Omassa rannassa ja laiturissa pystyt säilyttämään isompaakin venettä – jopa useampaa tarvittaessa – ja myös kalastuksen harrastajille löytyy mahtavat puitteet.

Tätä kokonaisuutta esitellään ainoastaan yksityisesti.

LISÄTIEDOT & ESITTELYT:
Saija Hyttinen, p. 040 822 6670 tai saija.hyttinen@aninkainen.fi

Mikäli haluat apua oman asuntosi tai kiinteistösi arvioinnissa myyntiä varten, olen käytettävissäsi!

Lämpimästi tervetuloa seuraamaan minua ja julkaisujani myös somessa!

Facebook: Saija Hyttinen tai Saija Hyttinen LKV | Instagram: saijahyttinen

Välitämme turvallisuudestasi ja noudatamme pandemian takia asuntoesittelyissämme varotoimia: emme kättele, noudatamme esittelyssä turvavälejä sekä käytämme kasvomaskeja. Jos sinulla on flunssaoireita tai olet tullut Suomeen riskimaista 14 vrk sisällä, älä tule asuntoesittelyyn.

Kiinnostuitko?

Ota rohkeasti yhteyttä!

Aninkainen Turku Keskusta

Oheisella lomakkella voit pyytää suoraan kohteen myyjältä lisätietoa kohteesta, kohteen asiakirjat tai varata ajan yksityisesittelyyn.
  • This field is for validation purposes and should be left unchanged.

Kohteen perustiedot

Tyyppi:
Omakotitalo
Kunta / kaupunki:
Kaarina, Kuusisto
Osoite:
Kuusiston Kirkkotie 39, 21620, Kaarina
Vapautumisen lisätiedot:
sopimuksen mukaan

Rakennukset

Asuinpinta-ala:
245,00 m2
Rakennusvuosi:
2012
Rakennusmateriaali:
Ylätalo: lämpöharkko (kellari), ontelolaatta välipohjassa uudella puolella ja puuverhoilu; Alatalo: hirsi/betoni
Kattotyyppi / kate:
Ylätalo: Harjakatto/pelti (Ruukki Oy/ Classic); alatalo: harja/tiili
Kerrosluku:
3
Parveke:
Kyllä
Sauna:
Kyllä
Lämmitys:
aurinkopaneelit, meri- ja maalämpö, ilmalämpöpumput; ylätalo: vesikiertoiset patterit yläkerrassa ja vanhalla puolella ja alatalo: olohuoneessa 40-luvun hieno varaava takka,
Ilmanvaihto:
Ylätalo: painovoimainen, katolla huippuimuri (ei koneellinen, jossa suodattimia); alatalo: painovoimainen
Lisätietoja rakennuksista:
Kokonaisuus muodostuu kahdesta kiinteistöstä ja myydään koko asunto-osakeyhtiön osakekanta. ns. ylätalo noin Vuonna 2012 rakennettu talo on integroitu 1900-luvun alkupuolen rakennukseen. Rakennusoikeus 250 m². ns. alatalo Vuonna 1938 rakennettu vapaa-ajan asunto ja rantasauna, jolle on myönnetty rakennuslupa yhden asunnon taloksi. Rakennusoikeus 250 m². tonttiosuus noin 3000 m², jossa mahdollista rakentaa paritalon puolikas (125 m²). Koko Asunto Oy:n kiinteistövero (kiinteistötunnus 202-404-2-35 ja 202-404-2-3) on yhteensä noin 850 €.
Keittiön varusteet:
ylätalo: jääkaappi-pakastin, astianpesukone, keraaminen liesi, uuni, mikroaaltouuni ja siirrettävä saareke; alatalo: puuhella, induktiotaso ja normaali sähköliesi, astianpesukone, pyykinpesukone ja kuivuri
Kylpyhuoneet:
ylätalo: suihku, pesukoneliitäntä, poreallas, 3 x wc (jokaisessa kerroksessa); alatalo: suihku, sauna puukiukaalla, poreamme, erillinen wc 2 kpl
Sauna:
Ylätalo: sähkösauna, alatalo: puusauna
Energialuokka:
Ei lain edellyttämää energiatodistusta.

Kiinteistö

Kiinteistötunnus:
202-404-2-35 ja 202-404-2-3
Tontin pinta-ala:
8 998,00 m2
Tontin omistus:
Oma
Tilan nimi:
Rantatila ja Rantala
Kunta / kaupunki:
Kaarina
Kylä / kaupunginosa:
Kuusisto
Kunnallistekniikka:
Vesiosuuskunta ja kunnan vesijohto sekä mahdollisuus liittyä vesiosuuskunnan viemärijärjestelmän (Linnanraunion Vesiosuuskunta). Ylätalossa on tällä hetkellä kunnan vesi ja umpikaivo ja imeytyskenttä sekä rengaskaivo. Alatalo on jo liitetty vesiosuuskunnan viemärijärjestelmään, lisäksi rengaskaivo.
Rakennusoikeus:
500,00 m²
Kaavoitustilanne:
Yleiskaava
Lisätietoja kaavoituksesta:
Yleiskaava. Kaarinan kaupunki.
Lisätiedot kiinteistöstä:
Mahdollisuus liittää uudisrakennus (esim. paritalon puolikas) olemassa olevaan merilämpö-, viemäri- ja vesi- sekä sähköjärjestelmään. Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskus (ARA) edellyttää myynnissä olevasta rakennuksesta energiatodistuksen esittämistä. Laki rakennuksen energiatodistuksesta 50/2013, 6 § ”Rakennusta, rakennuksen 4 §:n 1 momentissa tarkoitettua osaa tai huoneistoa taikka niiden hallintaoikeutta myytäessä tai vuokrattaessa tulee esittelytilanteessa mahdollisen ostajan tai vuokralaisen nähtävillä olla voimassa oleva rakennuksen tai sen osan energiatodistus. Energiatodistus on annettava joko alkuperäisenä tai jäljennöksenä ostajalle tai vuokralaiselle. Energiatodistusta ei kuitenkaan tarvitse laittaa nähtäville tai antaa, jos kyseessä on samaan konserniin kuuluvien yhteisöjen välinen myynti tai vuokraus, tilanne, jossa rakennus myydään purettavaksi, jos vuokraus koskee vuokraamista määräaikaisesti enintään vuodeksi taikka jos kyseessä on alivuokraus. Myyntiä tai vuokrausta koskevassa julkisesti esille laitetussa ilmoituksessa tulee mainita myytävää tai vuokrattavaa kohdetta koskeva energiatehokkuutta kuvaava tunnus, ellei kyseessä ole 2 momentissa tarkoitettu tilanne.” Osa myytävän kokonaisuuden rakennuksista on iäkkäitä, joten purkaminen voi olla ajankohtaista tulevaisuudessa.

Asuinalue

Hinta ja kustannukset

Myyntihinta:
948 000,00 €
Kiinteistövero:
850,00 €/v
Sähkön kulutus:
käytön mukaan
Muut ostajan maksut:
tiemaksu noin 350 € ja mahdollinen varainsiirtovero 2 %