Jari Luoto

Kiitos, että 
valitsit minut välittäjäksesi

Välittäjänä olen toiminut alkuvuodesta 2014 lähtien ja LKV-kokeen suoritin vuonna 2016. Vuosi vuodelta on kertynyt lisää kokemusta ja tyytyväisiä asiakkaita.
Uskon, että asiakkaani arvostavat luotettavaa toimintaani sekä hyvien tulosten aikaansaantia. Suurin kiitos työstäni tuleekin tyytyväisistä asiakkaista, jotka tulevat yllättäen vaikka kaupassa taikka torilla tervehtimään vielä myöhemmin.
Kun lähdemme viemään yhdessä asuntounelmiasi eteenpäin, minusta saat mm. luotettavan, tarkan, rehellisen, tehokkaan ja ongelmanratkaisukykyisen yhteistyökumppanin kotisi myynnin turvaksi.
Luonteeltani olen iloisen rauhallinen ahkera puurtaja, joka vie aloitetut työt loppuun kunnialla. Vapaa ajallani nautin luonnosta vesillä, mökillä tai koirani kanssa lenkkeillen. Olen asunut lapsuuteni omakotitalossa Liedossa. Turusta löysin oman ensiasuntoni kerrostalosta. Nykyään olen majoittunut rauhallisen merelliseen Kaarinan Kuusistoon.
Ota yhteyttä myös luottomieheksi kutsuttuun välittäjään ja liity tyytyväisten asiakkaitteni joukkoon.
Minun haluni on toteuttaa sinun unelmasi.

Jari Luoto
Kiinteistönvälittäjä, LKV
Puhelin 040 868 9971
jari.luoto@aninkainen.fi

Ota yhteyttä

Nimi (*)

Puhelinnumero (*)

Osoite

Postinumero ja toimipaikka

Sähköpostiosoite

Vapaa viesti