Ari Nuutinen

Kiitos, että 
valitsit minut välittäjäksesi

Olen toiminut kiinteistönvälittäjänä ja kiinteistöalalla vuodesta 1987 lähtien. Olen saanut työskennellä mm. rakennuttajana, rakennusliikkeessä, kiinteistöpäällikkönä ja isännöitsijänä. Vuodesta 2004 alkaen olemme yhdessä Markun kanssa toimineet yrittäjinä. Tällä hetkellä keskityn ensisijaisesti kehittämään yrityksemme toimitilamarkkinointia.
Tähän ajanjaksoon mahtuu paljon; niin iloisia kuin vähemmän iloisia hetkiä.
Kotka-Haminan seutua on koeteltu taloudellisessa mielessä varmasti enemmän kuin muuta Suomea. Oli vuoden 1990 lamakausi josta kaikki eivät ole vieläkään toipuneet. Vuoden 2008 finanssikriisi sulki monia isojakin tehtaita, 2014 Krimin ja Itä-Ukrainan kriisit näkyvät edelleen näillä tienoin. Työttömyysprosentit olivat pahimmallaan yli 20 %.
Tulevaisuus näyttää kuitenkin huomattavasti valoisammalta. Uusia työpaikkoja syntyy myös Kaakon kulmalle hyvää vauhtia. Tällä on ratkaiseva positiivinen merkitys myös asuntokaupalle.
Vuosien kokemus antaa myös uskoa, että vaikeudet ovat voitettavissa vaikka se joskus veisi aikaakin. Never give up trying.

Ari Nuutinen
Kiinteistönvälittäjä, LKV, julkinen kaupanvahvistaja
Puhelin 0440 747 100
ari.nuutinen@aninkainen.fi

Ota yhteyttä

Nimi (*)

Puhelinnumero (*)

Osoite

Postinumero ja toimipaikka

Sähköpostiosoite

Vapaa viesti

[recaptcha]