Avoimet työpaikat

KIINTEISTÖNVÄLITTÄJÄ (LKV) / ASUNTOMYYJÄ, Kotka, Kouvola, Tampere Keskusta, Turku Kupittaa

Meistä

Vuonna 1964 nainen, joka ryhtyi yrittäjäksi ja halusi kilpailla miehisellä alalla, pidettiin outona. Mutta turkulainen Tyyne Blomberg oli päätöksensä tehnyt. Hän rakasti kauniita koteja ja oli matkoillaan Amerikkaan inspiroitunut naisyrittäjistä. Tyyne ryhtyi kiinteistönvälittäjäksi. Yrityksen nimeksi tuli toimiston katuosoitteen mukaan Aninkaisten välitystoimisto, mutta nimi jouduttiin vaihtamaan jo heti seuraavana vuonna, sillä välitystoimistosta tultiin kyselemään milloin autojen, milloin kanarianlintujen välitystä. Uusi nimi oli Aninkaisten kiinteistövälitys.

Alku ei ollut helppo, mutta tuoreen yrittäjän kekseliäisyys ja palveluasenne tekivät asiakkaisiin vaikutuksen. Kun huomattiin, että asuntojen sijainti ympäri Turkua hankaloitti asiakkaiden pääsyä näytöille, ongelma ratkaistiin kuljettamalla heitä näytöille itse – aluksi mopon kyydissä ja myöhemmin komealla Audilla.

Sama asenne elää Aninkaisissa vahvana tänäänkin. Talomme on täynnä omanlaisiaan kekseliäitä persoonia, joilla on eri vahvuuksia. Kokeneita asiantuntijoita, joilla kaikilla on sama tavoite: me haluamme huolehtia asiakkaistamme ja heidän elämänsä tärkeimmistä kaupoista niin hyvin, että he valitsevat meidät myös jatkossa.

Odotamme sinulta

Etsimme joukkoomme huippumyyjiä. Edellytämme myyjiltämme joko vähintään kahden vuoden kokemusta välitystyöstä tai LKV- tutkintoa. Sinulta odotamme ahkeraa ja aktiivista asennetta, tehokasta tekemisen meininkiä, innovatiivista ajattelua sekä ennen kaikkea a-luokan asiakaspalvelua. Haluat oppia uutta sekä kehittää toimintaasi jatkuvasti paremmaksi. Koko kiinteistönvälitysalan kehittyessä entistä digitaalisemmaksi, toivomme sinun hallitsevan erilaiset järjestelmät, sosiaalisen median kanavat sekä digitaaliset alustat erinomaisesti.

Tarjoamme sinulle

Meillä pääset osaksi yhtä Suomen arvostetuinta ja tunnetuinta kiinteistönvälitystoimistoa. Tarjoamme kaikkeen tekemiseesi oikeat ja ennen kaikkea laadukkaat työkalut, sekä koko tiimin täyden tuen. Koulutamme välittäjiämme jatkuvasti, jotta voimme taata asiakkaillemme aina asiantuntevaa palvelua. Provisiopalkkausmallimme on alan parhaimpia, meillä vain taivas on rajana.

Käsittelemme kaikki hakemukset luottamuksellisesti ketjuorganisaation sisällä. Jätä hakemuksesi joko alla olevan lomakkeen kautta tai suoraan sähköpostitse osoitteeseen [email protected]

TAMPERE 
Mika Volanen
[email protected]
040 546 2718

KUPITTAA
Sebastian Schildt
[email protected]
040 578 3969

KOTKA JA KOUVOLA
Ari Nuutinen
[email protected]
044 074 7100